Niinkuin varmasti jo huomasitte, painoitamme kasvatuksen erityisesti niihin pieniin ja pörröisiin - eli shetlanninponeihin. Ne vain ovat jotenkin vallaneet sydämeni! Isommat ponit taas jäävät vähemmälle, russeja meillä kasvatetaan vain sillointällöin. Lämppärit ja suokit ovat sellaisia "keskivertoja". Tavoitteenamme on saada virtuaalimaailmaan uusia sukulinjoja. Suurinosa hevosista on siis tuotu ulkomailta, mutta tottakai niitä uusia sukuja sitten tulee. Yritämme välttää mahdollisiman paljon sisäsiitosta. Emme varsoita samalla yhdistelmällä, kuin max. kaksi kertaa.
Varsoja jalostetaan yleensä myytäväksi. Vain erityiset yksilöt jäävät kotiin. Olemme kuitenkin tarkkoja hevosten tulevasta kodista, eli ihan mihin tahansa ei nämä lähde. Tallihan on ravitalli ja sitämukaan lähes kaikki hevoset ovat ravureita. Myymme varsat mieluiten ravikäyttöön, mutta poikkeukset ovat mahdollisia. Edellytämme, että varsa saa vähintään pari jälkeläistä ja 10-ravistarttia. Tämänjälkeen ponin saa puolestani ruunata tai sen saa kouluttaa uudelleen, esimerkiksi ratsuksi. Seinäruusuiksi kasvatit eivät lähde ja aktiivisuutta pitää näkyä vähintään kerran kuussa, esimerkiksi kisojen, päiväkirjamerkintöjen tms. kautta. Ethän myy kasvattia eteenpäin ilman lupaani! Tarjoa sitä siis aina ensin minulle.
Myyntiehdot
- Kasvattajaliite Suokeilla ja shettiksillä Reinolan, lveillä ja russeilla RR
- Sivut mailiin viikon kuluessa ostosta
- Sivuilla oltava eloa vähintään kerran kuukaudessa
- EI SEINÄRUUSUIKSI
- Jos jostainsyystä joudut luopumaan kasvatista, tarjoa sitä ensin minulle
- Vähintään 2-jälkeläistä ja 10ravistarttia, jonka jälkeen saa uudelleenkouluttaa/ ruunata
- Max 3kasvattia/ talli
- Sivut mailiin viikon kuluessa ostosta
- Sivuilla oltava eloa vähintään kerran kuukaudessa
- EI SEINÄRUUSUIKSI
- Jos jostainsyystä joudut luopumaan kasvatista, tarjoa sitä ensin minulle
- Vähintään 2-jälkeläistä ja 10ravistarttia, jonka jälkeen saa uudelleenkouluttaa/ ruunata
- Max 3kasvattia/ talli
Kasvatit
Punainen M tarkoittaa, että kasvatti on myynnissä, kun taas KT tarkoittaa, että asuu vielä kotitallilla. Pelkkä K tarkoittaa, että kasvatti on kuollut.
Shetlanninponit
Shetlanninponit
1.5.2011
|
isä. Hip H
|
emä. Tyynelän Taru
|
Om. Onsku
|
Lämminveriset
22.2.2222
|
t. RR Ällikkä
|
isä. Illin Taapo
|
emä. Mamma
|
Om. Olli-Talli
|
Suomenhevoset
33.3.3333
|
o. Reinon Pekka
|
isä. Örri
|
emä. Villi
|
Om. Bartolomeus
|
Gotlanninrussponit
44.4.4444
|
t. RR Ralli
|
isä. Urmas
|
emä. Fanni
|
Om. Halla-Henna
|
Muut
55.5.5555 nvh-t Gaga isä. Sami emä. Vilma Om. Carkki